Lars Sund

Lars Sund (1953, Pietarsaari/Jakobstad, Suomi) on kirjoittanut kahdeksan romaania ja kolme muuta teosta. Hänen esikoisteoksensa on vuonna 1974 ilmestynyt runokokoelma. Romaani Colorado Avenue (1974) voitti useita kirjallisuuspalkintoja ja siitä tehtiiin elokuva. Sund kirjoittaa ruotsiksi ja asuu nykyään Uppsalassa ruotsalaisen vaimonsa kanssa. Hänen tuorein kirjansa En morgontrött fågelskådares år (Aamu-unisen lintubongarin vuosi), päiväkirja yhden vuoden ajalta, julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Sund on jo vuosia ollut innokas lintuharrastaja. Hän on työskennellyt myös toimittajana useissa suomalaisissa ja ruotsalaisissa sanomalehdissä ja kirjoittaa edelleen kolumneja luonnosta ja ympäristöstä. Hän kirjoittaa usein myös ilmastokriisistä.

Kuva: Laurent Denimal /Förlaget

Back to top