Riveillä ja rivien välissä

Moi! Kolmaskymmenes Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on viritetty. Kirjailijat ja kirjallisuuden alan ammattilaiset kokoontuvat haastamaan itseään ja toisiaan väittelyyn ja analyysiin keskikesän pitkinä päivinä Lahdessa ja etenkin sen uudessa tapahtuma- ja kulttuurikeskuksessa Malskissa, entisen olutpanimon Sammiosalissa, joka tällä kertaa korvaa aikaisemmat tapahtumapaikat.

Sijainti aivan kaupungin keskustassa tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet myös suurelle yleisölle, niin lahtelaisille kuin muillekin, tulla kuuntelemaan mitä kirjailijat kätkevät rivien väliin tai mitä muut sieltä löytävät. Tämänkertaisen kokouksen teema ”Rivien välissä” on yhtä aikaa väite ja arvoitus, niin huuto- kuin kysymysmerkki. Jokainen koti- ja ulkomainen alustaja kahden kokouspäivän yhteensä neljässä sessiossa vastaa omalla tavallaan, ja muut esittävät omia kysymyksiään ja kommenttejaan avoimissa keskustelutilaisuuksissa, jotka huipputason simultaanitulkit tulkkaavat kuulokkeiden kautta sekä suomeksi että englanniksi kaikille paikallaolijoille.

Luvassa on jälleen pitkien koronavuosien jälkeen aito ja elävä tapaaminen, jossa ihminen puhuu ihmiselle, tällä kertaa muutenkin kuin kirjan sivuilla tai digitaalisten välineiden kautta. Kirjallisuus on tarinoiden taidetta, puhetta suoraan sieluun ja ymmärrykseen. Se on proosaa ja runoutta, sekä paperilla että esiintymislavalla.

Kirjailijakokouksen perinteinen kansainvälinen runoilta pidetään tällä kertaa toisessa Lahden keskustan vanhassa teollisuusmiljöössä, Wanhan Walimon salissa, ja sinne, kuten Malskiinkin, voivat kaikki tulla aivan ilmaiseksi kuulemaan runoutta maailman eri kolkilta. Myös prosaistit pääsevät ääneen kaupunginkirjaston proosamatineassa, ja lisäksi on open mic -iltatilaisuus, jossa kokouksen osallistujat nousevat lavalle vapaammissa merkeissä.

Tervetuloa Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen ilmaisiin tilaisuuksiin!

Juhani Lindholm

tapahtumajohtaja

Back to top