Peilin edessä

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on uurtanut pysyvän jäljen suomalaiseen kulttuuriin ja tehnyt Lahdesta maailmankirjallisuuden merkittävän tyyssijan. Joka toinen vuosi järjestettävän kokouksen tämänvuotinen teema ”Kirjallisuuden peili” herättää kysymyksiä siitä, mitä kirjallisesta teoksesta näkyy, kun siihen katsoo kirjailija itse ja kun sen kohtaa lukija oman mielikuvituksensa voimalla. Kokoussessioissa kutsutut kirjailijat esittävät keskustelun pohjaksi omia näkemyksiään annetusta aiheesta, kuten joka kerran aina vuodesta 1963 lähtien, jolloin kokoonnuimme Lahteen ensimmäistä kertaa, silloin Mukkulan tammien alle.

Vuonna 2024 kokous järjestetään jo aikaisemmin tutuksi tulleessa Lahden kansanopiston komean jugendlinnan tunnelmallisessa juhlasalissa osoitteessa Harjukatu 46. Nykyisin taloa isännöi hotelli ja ravintola Opiston Kunkku. Paikka on lyhyen kävelymatkan päässä sekä Lahden matkakeskuksesta eli rautatie- ja linja-autoasemasta että kirjailijavieraiden majoituspaikasta Lahden Seurahuoneesta.

Niin koti- kuin ulkomaiset kirjailijavieraat esiintyvät lisäksi kansainvälisessä runoillassa, proosamatineassa (jossa saadaan kuulla kirjailijoiden lukevan tekstejään omalla kielellään) ja vapaamuotoisemmassa Open Mic -tilaisuudessa. Kaikkiin näihin tilaisuuksiin on entiseen tapaan vapaa pääsy.

Edessä on jälleen lumoava kaksipäiväinen tapahtuma kirjallisuuden ystäville perjantaina 14.6. ja lauantaina 15.6.2024. Tervetuloa!

Juhani Lindholm
tapahtumajohtaja

Back to top