Syntyjä syviä

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous 2026 on Itämeren kulttuuripiirin kohtaaminen. Tuomme yhteen kirjailijoita ja kirjallisen alan toimijoita maista, jotka ovat kokeneet paljon yhdessä ja nähneet niin tyyntä kuin myrskyäkin. Vaikka valtiolliset suhteet Itämeren altaan yli ovat olleet vuosisatojen mittaan hyvinkin vaihtelevia, yhdistää vastakkaisilla rannoilla asustavia kansoja kuitenkin yksi ja sama meri ja pysyvä naapuruus. Kaikissa meren reunavaltioissa on myös kirjoitettu kestävää ja korkealuokkaista kirjallisuutta, joka on ihmisyyden luotettava tunnusmerkki ja kädenojennus niin oman maan kuin naapureidenkin kansalaisille. Tätä varten Lahden kansainvälinen kirjailijakokous on olemassa. Tahdomme tutustua ja tutustuttaa, kohdentaa katseen sinne, missä luova kirjallinen työ syntyy, ja mistä syystä kirjailija kirjoittaa. Tämänvuotinen teemamme onkin Syystä syntyneet sanat, ja puhumaan kutsutut kirjoittajat avaavat oven omaan kirjoittajankammioonsa ja keskustelevat toistensa ja muiden osallistujien sekä yleisön kanssa työnsä keskeisimmistä innoittajista ja sanataiteensa syvimmistä juurista. Tervetuloa 32. Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen!

Juhani Lindholm
Tapahtumajohtaja

Back to top