KAUNEUS JA KAUHEUS

"Beauty is truth, truth beauty"
John Keats: Ode on a Grecian Urn

Onko kauneuden tavoittelu kirjallisuudessa enää sallittua? Ja jos on, niin mitä on se kauneus, jota kirjailija tavoittelee: harmoniaa, järjestystä, onnea? Tyylikkäästi muotoiltuja lauseita? Onko kirjallisuuden kauneus muodossa ja rakenteessa vai näkemyksessä, vai molemmissa?

Missä kulkee raja, jolla kauneus muuttuu sievyydeksi, syvällinen pinnalliseksi, taide kitschiksi?

Nykyaika olettaa kauheuden – ankeuden, pahuuden, rumuuden, kurjuuden, kärsimyksen – olevan todellisempaa ja kiinnostavampaa kuin kauneus. Onko kauheus kirjallisuudessa pelkkää tyylittelyä eikä heijastus todellisuudesta ja kirjailijan tuntoherkkyyden ilmaus? Edustaako kauheus toisella tavalla sitä samaa sievistelyä, jota se on pakenevinaan?

Kirjailija on mielikuvituksen ammattilainen. Onko kaunokirjallisuus, belles lettres, olemukseltaan kaunisteltua kirjoittamista, jossa todellisuus väritetään halutun kaltaiseksi? Antaako itse koettu tai läheltä nähty kärsimys kirjailijalle kuitenkin suuremman oikeuden ja kyvyn kärsimyksen kuvaamiseen? Millaisena kauneus näyttäytyy kauhujen keskellä?