Kun Rautaesirippu oli vielä olemassa, Mukkulan kirjailijakokous oli paikka, jossa esirippua raotettiin ja eri maailmoista tulevat kirjailijat saattoivat kohdata toisensa. Monet kaipaavat noita aikoja yhä, haluttaisiin että vallitsisi suuri vastakkainasettelu, jonka pohjalta voitaisiin käydä keskusteluja.

Mutta keskustella voi muullakin tavoin kuin erottavan kuilun yli huudellen. Kokouksen henki on nyt toisenlainen, yksilöllisempi, kenties aiempaa moniäänisempi. Eri puolelta maailmaa tulevien kirjailijoiden ennakkokommenttien perusteella osaamme odottaa kokoukselta mielipiteiden runsautta, näkemysten kirjavuutta. Kauneutta ja kauheutta on käsitelty monesta eri näkökulmasta, on haettu määritelmiä, kerrottu koulumuistoja, vitsailtu. ”Mikä on kaunista?” on paitsi filosofinen, myös hyvin intiimi kysymys. Odotamme kokousvierailta pelottomia, henkilökohtaisia tunnustuksia.

Vastakkainasettelujen aika ei ole kokonaan ohi. Olemme havainneet, että monet suomalaiset kirjailijat kavahtavat kauneutta, sitä pidetään kaunisteluna, sievistelynä, epäaitona: täällä asiat halutaan sanoa ”sillä tavalla niin kuin ne ovat”. Mitä kauemmas karusta pohjolasta edetään, sitä luonnollisempi osa kauneus tuntuu olevan kirjailijan ilmaisua. Tämäkin antaa kiintoisan lähtökohdan keskusteluille.

Kokouksen vieraslista on erittäin mielenkiintoinen, saamamme teemakuvaukset inspiroivia. Tämä kokous voi vain onnistua – ellei tapahdu jotain aivan kauheaa.

Helsingissä, 8.6.2007
Virpi Hämeen-Anttila
Jarmo Papinniemi