Tyhmyys ei ole olento, se on ajattelun puutetta: velttoutta, sitä ettei viitsi ajatella, tai jos ajattelee, ei ajattele rehellisesti eikä loppuun saakka.
    Politiikka tuntuu olevan laboratorio, jossa testataan ihmisten alttiutta tyhmyyteen. Kun pommitetaan diktaattorin piinaamaa kansakuntaa, osoittautuu että valtaosa maailman kansalaisista uskoo rankaisevansa diktaattoria -- ikään kuin perheväkivalta voitaisiin lopettaa hakkaamalla julmurin vaimoa ja lapsia.
    Markkinatalous on mainio tyhmyyden esirippu: ikään kuin markkinatalous todella tarkoittaisi sitä, että ihmisen ei tarvitse ajatella, edes lähimmäistään. Ikään kuin markkinatalous kumoaisi luonnonlait, ennen muuta sen, että mikään ei synny tyhjästä. Markkinataloustyhmyys huipentuu uskoon, että myyntivoitot ja korko- ja pääomatulot voivat kasvaa alati. Että voimme rakentaa hyvinvointimme rahan elämälle. Ei tarvitse ajatella kuin hieman pitemmälle -- ei edes loppuun saakka -- kun huomaa ettei maailma kokonaisuudessaan voi siirtyä tällaiseen "vapaaseen markkinatalouteen": jonkun täytyy kasvattaa ruokaa, jonkun valmistaa vaatteita, jonkun rakentaa asuntoja. Pienen vähemmistön "vapaa markkinatalous" merkitsee suuren enemmistön pakkotaloutta.
    Onko liian vaivalloista ajatella, että markkinatalous merkitsee työn vaihtamista työhön, tuotteen vaihtamista tuotteeseen, palvelun vaihtamista palveluun -- oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella tavalla?
    Sekä fyysinen maailmamme -- ympäristö -- että henkinen maailmamme -- sivistys -- ovat vakavassa vaarassa. Ympäristötuhot on helppo havaita viidellä aistilla, sivistyksen tuholta kykenemme vastoin parempaa tietoamme sulkemaan silmämme ja muutkin aistimemme. Silti tiedämme, että kyse on yhdestä taudista, jonka oireet näkyvät ensimmäiseksi fyysisinä ja vasta myöhemmin sielullisina. On suurta tyhmyyttä uskotella, että nämä uhkat johtuvat eri syistä. Filosofia, lääketiede ja psykologia ovat jo kauan sitten luopuneet ajatuksesta että ruumis ja sielu olisivat erillisiä entiteettejä. Maailma sairastaa Alzheimerin tautia: ruumis on alkanut oireilla, kuvittelemme ja toivomme ettei se ehdi vahingoittaa mieltämme.
    Olemme tottuneet tyhmyyteen, alamme turtua siihen. On mukavaa olla tyhmä, on ikävää huomata se. On mukavaa viihtyä, rikastua, ostella tavaroita; on ikävää huomata joutuneensa hyväksikäytetyksi. On vielä ikävämpää ajatella, että tarkoittamattaan itse käyttää hyväkseen heikompiaan: lapsityövoimaa, nälkäänäkeviä, maaorjia. Ihmisiä, joita on luullut olevan vain historiankirjoissa. Kirjailijan tehtävä ei ole edistää tyhmyyttä vaan taistella sitä vastaan. Ajattelemalla, vaikka se tekisi kipeää. Herättämällä ajatuksia, vaikka ne olisivat epäsuosittuja.